Tapahtui niinä päivinä, että Murjaanien kuningas Jorma sai ilmestyksen, ettei kahdeksaa matkaa ilman yhdeksättä, ja hän etsi totuutta The Nautical Almanacasta, ja katso, Jupiterin deklinaatio N 20° 12,2’ ilmoitti hänelle otollisen ajan kolmelle ei niinkään viisaalle miehelle, laskeutua alas Kotkaan perjantaina, kahdeksantena joulukuuta vuonna 2000, jatkaakseen pimeydessä samaa tietä vieraalle maalle. Lähdön ajan jo lähestyessä mänkki Lauli sai profeetalta seuraavan viestin kännykkäänsä:
Suomenlahden itäosa
Perjantai 8.12.2000
klo m/s
20 SW 10-15
Lauantai 9.12.2000
02 SW 7-11
08 S 5-9
14 SE 6-10
20 S 4-8
Sunnuntai 10.12.2000
02 SW 6-10
08 W 9-14
Nihti Aarni kyyditsi meidät Sapokkaan, valitsimme kahdesta siellä olevasta veneestä Merikotkan, sen paremman, ja irrotimme klo 22 merivartijoiden toivottaessa hyvää matkaa. Hyvä siitä tulikin, lisäksi vaihteleva.
Pukeutuminen talvipurjehdusta varten oli aivan helppoa, esimerkiksi: lyhyet kalsarit, pitkät kalsarit, villahousut, fleece-housut, tuulihousut, Michelin-haalarit, kelluntaliivit – ai niin, vessaan piti ensin mennä!
Pidimme kahden tunnin vahteja ja ajoimme dieselillä niin hiljaa, että heti jo toisella vapaavuorolla sai unen päästä kiinni. Suunnistus tapahtui, paitsi silmällä, myös GPS:llä ja varakepsukin oli käynnissä. Kaikesta huolimatta erään vahdinvaihdon aikana huomasimme, juuri ennen ohitusta väärältä puolelta, että Elo 2:n jääpoijun valo oli sammunut. Tähän uskoon jäimme, kunnes paluumatkalla huomasimme, että tuo poiju antoi tunnuksensa pari kertaa kohtuullisin välein, minkä jälkeen piti pitkän, pitkän tauon ennen seuraavaa vilkutusta.
Oudossa veneessä on kaikenlaisia nappuloita ja kuka niitä kaikkia pimeässä. Ensimmäistä suunnan säätöä Yrjö-autopilottiin vaikeutti hiukan taskulampun puuttuminen, mutta eiköhän se ole tuo nappula tuossa – joo… Eiköhän vaan… No, miten se nyt noin paljon – 30 astetta! Taisi mennä OFF-asentoon koko vekotin. Pitäisiköhän herättää joku taskulampun omistaja? Ei helkutissa… Löytyihän se käsivalaisin istumalaatikon keulapäästä. Joo, tuosta sen Yrjön saa päälle… Arvatkaas, kuinka hyvin hämäränäkö toimi halogeenivalaisun jälkeen.
KallbÅdagrundin ja Rodskärin reittijakojen välissä oli suorastaan ruuhka, meitä oli kuusi alusta samaan aikaan. Kukahan nyt menee Pietariin ja kuka tulee sieltä? Me ainakin ajamme poikittain. Kuinkahan nuo näkivät meidät aaltovälkkeen joukosta? Kyllä tutkaheijastin olisi hyvä!
Tuuliennustus piti erinomaisesti paikkansa, tuuli hiljeni lauantaiaamun mittaan ja olimme perillä klo 12. Sivutuulta pääsimme siis katselemaan saunan ikkunasta.
Sataman krouvi oli ollut kiinni jo syyskuun puolivälissä, mutta nyt ovella näkyi liikettä. Siellä kuului olevan iltapäivällä vainajan muistotilaisuus ja illalla eri seurueen pikkujoulu. Kysyttäessä näiden välillä ruokailumahdollisuuksia ystävällinen emäntä lupasi illallista klo 20, ruokalistassa olisi ”seapraadi, hapukapsast ja muidugi kartuleid”, joita mielihyvin lupasimme tulla nauttimaan.
Nyt oli muonitus kunnossa, entä juomiset? Satamakaupan rouva ilahtui saadessaan myydyksi yli jääneet olutlaatikot ja varalta kysyi, tulemmeko vielä ennen vuoden vaihdetta. Kuultuaan vastauksen ”küll, jäälõhkujaga”, näytti niin totiselta että naljaksi se piti selittää.
Kävimme veneessä syventävän keskustelun ja kun oli vielä runsaasti aikaa illalliseen, nautimme kevyen alkukeiton ja otimme virkistävät kauneusunet ennen pukeutumista illallisasuun.
Krouvin alakerrassa oli lähiseudun nuorempaa väkeä ja yläkerran pikkujoulusta huolimatta tarjoilu oli niin ripeää, että annoksemme tuotiin jo aperitiivioluen aikana. Nautittuamme maukasta ja ravitsevaa sikapaistia, hapankaalia ja tietysti perunoita siirryimme viettämään iltaa paikkakuntalaisten kanssa. Ehkäpä tätä päätöstä edisti Sakun panema erinomainen olut eikä yläkerrassa käynyt joulupukkikaan häirinnyt. Emme kuitenkaan yhtyneet hänelle laulettuihin lauluihin, kuulostivat niin oudoilta. Jorma opetti Vergin nuorisolle uudenlaista Jatzi-noppapeliä ja Lauli heitti huulta vapaavuorolla olleen rajavartijan kanssa Aarnin kuunnellessa sujuvasti. Jossakin vaiheessa täytyy sitten aina todeta, että nythän on jo huomenna.
Paluumatkaa varten irrotimme sunnuntaina puolilta päivin heikkoon myötätuuleen. Alkumatkasta avustimme purjeita dieselillä, loppumatkasta pidimme vapaavaihteella akkuja latauksessa talvitauon varalle. Vähitellen tuuli voimistui ihan mukavaksi, aikaa myöten jopa ylitti autopilotti Yrjön kyvyt ja tämä löi hanskat naulaan. Tällöin myös pinnamiehen kyvyt ylitettiin, seurasi lehmänkäännös ja puomi löi aluksen päällikköä päähän sen verran, että tämä kysyi tarvitseeko reivata. Joo, pientä tarvetta oli kyllä.
Sapokan merivartiolaituriin tulimme jo iltakymmeneltä. Tässä sitä nyt kärvistellään kolme kuukautta aprillipäivää odotellessa.
Jorma, Aarni ja Lauli
Kommodorin sertifikaatti
Täten myönnän edellisen jutun joukkiolle oikeuden kuulijoitten kyllästymisasteesta riippumatta tästä lähtien aloittaa merimiesjuttunsa sanoilla ”Kerran, ku me oltiin joulukuussa Vergissä, ni…”
Ari