Kippari Jorma Kostiainen
miehisto Salme Häkkinen (Mukana Espooseen asti)
Jukka Häkkinen
Raimo Reinamo
Arto Mikkola
Markku Heikkinen (Salmen tilalle Espoosta eteenpäin)
Etappi 1 Kotka-Vergi
Alku kulkee hyvässä tuulessa ja olemme mukana kärkikahinoissa pitkälle iltaan. Tilaamme jo saunan valmiiksi perille kun GPS:n mukaan matkaa on jäljellä yksi tunti. Mutta aurinko alkaa laskea ja keli tyyntyy täysin. Voice boys ja Sykerö ehtivät maaliin ennen täydellistä tyyntymistä. Joudumme koko yön houkuttelemaan tuulta ja välillä logi näyttää pitkiä aikoja puhdasta nollaa. Pikku hiljaa maali lähestyy ja tuuliläikkiä etsien pääsemme 3 veneen ryhmässä aamu kuudelta maaliin. Sijoitus 4. Viimeinen vene oli maalissa klo 9. Seuraava päivä meneekin palautellessa edellisen yön univelkaa.
Etappi 2 Vergi- Loviisa
Kisa alkaa hyvässä tuulessa luovikulmassa. Useat veneet yrittävät ajaa mahdollisimman ylös päästäkseen lopussa nostamaan spinaakkerin eli pallopurjeen ja ajamaan myötäisemmillä tuulilla. Me ajamme kuitenkin alempaa suoraan kohti maalia nopeuden pysyessä n. 6 solmussa. Noin 20 mpk maalin alkaa veneisiin nousta spinnuja ja mekin saamme omamme vetämään. Voice Boys on ensimmäisenä maalissa ja me jännäämme ehdimmekö tasoitusluvun antaman eron turvin maaliin. Jäämme kuitenkin kakkoseksi ja Sykerö jää meidän taakse. Olemme maalissa klo 17.
Etappi 3 Loviisa-Helsinki
Startti onnistuu hyvin, mutta näyttää useat veneet oikaisevat kapeaa väylää kohti Helsinkiä. Jäämme alkumatkassa sijalle 10. Takaa Idästä alkaa nousta tummia pilviä jotka nostavat nopeutemme yli 7 solmuun ja ajamme nopeasti muita kiinni. Tultuamme saarten seasta ulos nousee aallokko tuulen kasvaessa ja vauhtimme putoaa alle 5 solmua. Joudumme pienentämään keulapurjetta ja välillä emme pysty ohjaamaan venettä ollenkaan vaan kuljemme puuskissa vain sivuttain. Tuuli on parhaimmillaan 16 m/s ja joudumme muuttaamaan reittiä, että pääsemme etenemään. Taistelua tuulta vastaan kestää useita tunteja ja vasta illan pimetessä Helsingin edustalla tuuli alkaa laantua. Loppusuoralle tulemme lähes tyynessä ja joudumme kisaamaan toisen veneen kanssa jolla on sama lys-luku ja häviämme vaivaisen minuutin koska joudumme väistämään satamaan tulevaa laivaa. Olemme perillä klo 23:44.50 ja sijoitus 4. Kova tuuli oli kohdellut kanssa kilpailijoita kovasti, yhdeltä veneeltä oli katketa masto, yksi ajoi karille ja sitä jouduttiin korjailemaan Helsingissä. Yksi katamaraani joutui jättämään kilpailun kesken ja avustamaan venettä Sipoon selällä.
Etappi 4 Helsinki-Tallinna
Kisa alkaa lupaavassa kevyessä kelissä ja jatkuu noin tunnin kunnes vastaamme tulee taas ukkosrintama. Tuuli kovenee nopeasti, mutta emme pienennä purjeita toivoen, että rintama ohittaa meidät nopeasti. Eräällä kilpailijalla tuulimittari villintyy ja näyttää jopa 90 m/s ja he laskevat purjeensakin alas. Alle tunnissa rintama on ohi ja jatkamme hyvissä asemissa. Hetken päästä se vähäinenkin tuuli katoaa ja seisomme noin tunnin täysin tyynessä ja taidamme välillä ajautua takaisin Helsinkiin päin. Loki näyttää kuitenkin pitkiä aikoja pyöreää nollaa. Pikku hiljaa tuuli taas palailee ja pääsemme taas normaaleihin 6 solmun vauhteihin. Auringonlaskun lähestyessä meren pinta muuttuu Tallinnan lahdella täysin sileäksi, mutta seuraa ihmellinen ilmiö. Veneemme jatkaa kulkua 5 solmun vauhdilla saaden tuulet ilmeisesti jostain maston huipulta. Karlo ajaa meitä kovaa vauhtia kiinni korkeamman maston avulla. Pääsemme kuitenkin illalla maaliin sijoittuen kolmanneksi. Jo tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että kisasta on tulossa 3 veneen kesken tiukka kärkikamppailu kokonaiskilpailun voitosta.
Etappi 5 Tallinna-Espoo
Tallinnan lahdella aamupäivällä lähtö oli kevyessä tuulessa. Veneet jakautuvat kahdeksi jonoksi ja etenevät rantatuulia etsien. puoleen väliin lahtea olemme kärkiryhmässä, mutta Itä-reuna alkaa vetää ulos tullessa paremmin ja ryhmä tiivistyy Tallinnan majakalle. Espooseen tullessa Voice boys kisailee legin nopeimman veneen tittelistä kärjessä Panasonicin kanssa. Espoon kapeikoissa on tiukka kisaa usean veneen kanssa ja pääsemme ohittamaan muutamia kilpailijoita. Tasoituksien jälkeen olemme sijalla 2. Maalissa kuulemme, että meitä ja muutamaa muuta venettä vastaan on tehty protesti, joka kuitenkin hylätään. Koko hässäkkä johtui hieman epäselvistä kilpailuohjeista ja niiden tulkinnasta. Seuraava reitti olikin vapaa, ettei tulkinta virheitä synny.
Etappi 6 Espoo-Tammisaari
Lähtö hetkellä Espoossa on kohtuullisen kova tuuli ja vaihdamme 2. genuan keulalle. Tämä oli kuitenkin virhe koska tuuli tyyntyi hieman lähtöhetkellä. Muutenkin lähtö oli hieman sekava, koska emme kuulleet 5 minuutin laukausta ja lähettäjä ei käyttänyt starttilippuja. Myöhästyimme noin minuutin lähdöstä. Vaihdamme lähes heti 1. genuan ja ajamme Porkkalan kärkeen mennessä usean veneen ohi. Porkkalan selän alkaessa lähes kaikki muut veneet lähtevät Inkoota kohti sisäväylille ja me ajamme suoraan ulos Sykerön ja suuren Elanin perään. Vastaisissa tuulissa kapeilla väylillä muut veneet jäävät reilusti meidän jälkeen. Voice boys huomaa virheensä ja tulee jostain aukosta ulkomerelle, mutta on jo hävinnyt meille tällä osuudella suuremman tasoituslukunsa vuoksi. Lopussa johdossa ollut Elan ajaa kivelle ja joutuu keskeyttämään. Sijoitus 2.
Etappi 7 Tammisaari-Nauvo
Tässä lähdössä alkaa ratketa meidän ja Voice boysin sijoitukset kokonaiskilpailussa. Lähtö oli tasainen ja yritämme kapeikoissa oikaista, mutta emme saaneet siitä etua päinvastoin. Johdossa ovat taas Voice boys ja Sykerö. Tultuamme ulos Tammisaaren väylältä ajamme spinnulla Hangon oikoväylälle ja Voice boys yrittää hakea vauhtia ulkokautta, mutta rannan tuntumassa tuulee paremmin ja pääsemme Sykerön perässä karkuun. Hangon jälkeen tuulet tyyntyvät ja takaa tulevat veneet saavat kärjen kiinni. Ennen auringon laskua tuuli taas nousee ja kisa alkaa kuin uudesta alkupisteestä. Ennen pimentymistä lähes koko venekunta kasaantuu yhteen kapeaan salmeen jossa jouduttiin pitkään taiteilemaan ulospääsystä. Yöllä jossain Paraisten portin kohdalla tuuli loppuu taas ja yritämme näkyvistä perävaloista päätellä sijoitustamme. Taas uusi ”startti” ja ajamme pimeässä Ramin hyvän navigointi työn turvin kapeaa väylää vetäen muutamaa venettä melkein kuin hinauksessa aamuun asti. Aamulla 4 venettä Flyer, Sykerö, Nida ja Merikeiju ovat erottuneet muista. Maaliin tulee ensin Flyer ja Nida on toinen ja hyvän kaksinkamppailun tarjonnut Sykerö kolmas. Mutta pienen lyssin h-vene Ilon-Amme vei voiton yli 22 h venyneessä kisassa. Meidän sijoitus lopulta 3.
Etappi 8 Nauvo-Turku
Kisan viimeinen ja samalla lyhyin pätkä. Myöhästyimme hieman lähdössä kellosekoilujen takia. Alun pienen luovin jälkeen oli koko loppumatka hyvävauhtista spinnuilua. Maalissa sijoitus oli 2. Pitkän kisan jälkeen hyvän tuloksen siivittämänä lentää kippari Kostiainen komeassa kaaressa laiturilta mereen. Saman kohtalon koki myös voittajaveneen kippari Teppo Kuisma. Sykerö vei kokonaiskilpailun voiton reilulla piste erolla, Nida oli toinen ja piste epäselvyyksien jälkeen Voice boys oli kolmas ja Piiku neljäs. Illalla oli palkintojen jako ja juhlat Turun pursiseuran ravintolan teranssilla. Seuraava päivänä osa porukkaa lähtee jo kohti Ristiinaa, kunhan auton vioittunut vesipumppu on saatu korjatuksi. Jorma ja Arto käyvät Aurajoen rannoilla katsatamassa Tall ship Racen suuret purjelaivat. Syksyllä kohtaamme vielä Rips:in ratakisoissa ja matkakilpailussa eri veneissä.
Lopulliset tulokset
Kilpailussa oli mukana eri etapeilla n. 40 venettä ja 11 venettä lähti saalistamaan kokonaiskilpailun voittoa ja maaliin niistä tuli 9.
Sija Nro Vene Tyyppi Kippari Seura
1 FIN 1975 Kerö J-30 Teppo Kuisma UPS
2 FIN 1715 Nida J-30 Jorma Kostiainen RiPS
3 FIN 7527 Voiceboys X-99 Mika Auvinen N
4 FIN 8535 Piiku Qwasar 30 Juha Markus KPS
5 FIN 8196 Merikeiju MP 351 Timo Tikkanen KPS
6 L-1022 Antilas Antilla 30 Seppo Virtanen KK
7 FIN 2906 Tiranda Finn Flyer 31cr Tommi Kangasaho TNS
8 FIN 8907 Josofi HR 34 Rolf Backlund NJK
9 FIN 4038 Kirva Absolut 37 Esko Halmesaari KVK