Hainpyyntiä Atlantilla

Position 16*10.0 W 27*18.0 N . Paikka Atlantin valtamerellä oli lähtöpaikkana erikoislaatuiselle kalaretkelle. Talven ollessa puolessa, lähdin vellinkeittäjän kanssa etelän maille, eli Gran Canarialle Puerto Ricoon. Perille päästyämme sää oli saman verran plussaa kuin Suomessa pakkasta. Aurinko helotti ja mieli oli yhtä lämmin.

Hainpyyntiin käytettiin paikallisen urheilukalastusta harjoittavan IGNACIO IBARRA yrittäjän venettä, jonne kerääntyi kymmenkunta kalastuksesta kiinnostunutta henkilöä; Englannista, Suomesta, Ruotsista ja Saksasta. Epävirallisen maaottelun taisi voittaa Englanti toiseksi tuli sinnikäs Suomi. Saalista saatiin 38 kalaa josta haita oli neljä ja loput ns. pallokalaa, paikalliset sanovat mullo. Tosi raskas reissu loppujen lopuksi , kun syötti oli 200 metrin syvyydessä ja sieltä nostettiin välillä useampi kala samassa siimassa.

Kerran kun oltiin ison veden äärellä niin pitihän sitä myös harrastaa purjehdusta. Satamasta lähdettiin vastaavan kokoisella ja yhtä vanhalla kuin Kotkassa oleva VIVAN alus. Purjeita oli hiukan vähemmän kuin Vivanilla mutta tuulta oli n.15m/s että vauhtia riitti yllin kyllin, jonkun verran toisia pelotti jatkuva nitinä aluksen rungossa, onneksi olin tottunut nitinään viime kesänä Suurten purjeveneiden tapahtumassa olleena miehistönä (Vivan). Päivä matka saaren eteläosaan toi hiukan helpotusta tuulen suhteen, silti vauhtia oli 8 solmua, jopa ylikin että kyllä se kokka kohisi ja salongissa huurteinen.

Tällaisiä merellisiä muistoja jäi tältä matkalta mieleen.

Kaikille Kouvolan Kippareille hyvää kesän odotusta.

Pertti Hynninen ja vellinkeittäjä Sirkka.

Jätä kommentti