Jäsenkirje -5 2020 / Syyskokous kutsu

SYYSKOKOUSKUTSU  / JÄSENKIRJE  5  2020

Hyvä veneilykesä on takana päin. Korona-epidemia esti osan toimintaa, mutta pääosin suunnitelmat toteutuivat.

Kimolan kanava avasi veneily-yhteyden Päijänteeseen 3.8. Kouvolan satamat on rakennettu lähes valmiiksi ja seuroja houkutellaan yhteistyöhön sekä venesatamien huoltoon.

Hirvelän kotisatamaan tulee n. 150m2 rakennus Kouvolan järvipelastus-aseman käyttöön, tästä on tarjolla tiloja myös muiden veneseurojen käyttöön. Kippari hallitus on ottanut myönteisen kannan osallistua hankkeeseen ja varautunut myös taloudelliseen avustukseen. Näistä asioista keskustellaan syyskokouksessa ja mukaan toivotaan etenkin Hirvelästä ja Virtakivestä kotisatamaa suunnittelevia

Talven kippari toiminta käynnistyy VHF- kurssilla kansalaisopistolla 11.-18.11. Syykokous pidetään Kymin Kerholla Tallinmontulla 19.11. Pikkujoulua ei Koronatilanteen takia järjestetä tänä vuonna.

KUTSU! SYYSKOKOUS pidetään torstaina 19.11. klo 18.00 Kymin Kerholla. Patosillantie 1. Kuusankoski Kokouksessa noudatetaan turvavälejä ja kasvomaskin käyttöä suositellaan

Käsitellään sääntömääräiset asiat; vuoden 2021 toiminta ja talous. Valitaan hallitus, erovuorossa ovat hallituksen jäsenet Riku Hietala ja Ari Vainio. Lisäksi valitaan kaksi hallituksen varajäsentä, nykyiset varajäsenet ovat Jukka Kangaskolkka ja Matti Turunen. Lisäksi esitellään kaavailut seura yhteistyöstä, päätetään sen jatkosta ja päätetään osallistumisesta Hirvelän kotisataman huolto- toimisto- ja koulutus-rakennus hankkeeseen. Kaupunki esittää Virtakiven ja Hirvelän satamien huoltosopimuksen tekemistä Kouvolan Järvipelastusaseman kanssa ja näiden tehtävien edelleen jakamista muiden veneseurojen kanssa. Tähän otetaan kokouksessa kantaa.

Syksyllä laivurisuorituksia tehneet saavat diplominsa

Kokousesitelmässä ”Kouvolan veneilypalveluiden kehittäminen” Suunnitteluinsinööri Olli-Pekka Helaja kertoo Kouvolan satamapalveluista ja veneilyn kehittämisestä Pyhäjärven alueella. Kahvitarjoilu. TERVETULOA!

SYKSYLLÄ TAPAHTUNUTTA

Kesäkauden päättäjäisiä vietettiin la 19.9. Kallioniemessä. Paikalle saapui 11 alusta ja 21 kipparia, muutama laivakoira ja eräs kissa. Päivällä mölkkäiltiin ja saunottiin. Illan pimetessä katsottiin Kipparien kesäkuvat ja siirryttiin Rantamakasiinille, johon Bobby ja Anne Koskinen olivat pystyttäneet karaoke laitteistot. Taiteelliset esitykset jatkuivat tiiviisti  ” koronamerkkiin”  asti, joka tuli harmittavasti jo klo 22. Sunnuntaina nautittiin vielä maittava aamiainen Huvilalla, kaakeli-uunin lämmittäessä tunnelmaa. Erityiskiitos Koskisen ohjelmatoimistolle karaoke-baarista.    

Kuva: Ari Vainio  …                                           ” Ensikesänä taas koossa”   

LAIVURITUTKINNOT 25.9.

Korona keskeytti maaliskuun puolessa välissä kaiken kurssitoiminnan ja myös kevään tutkinnot (24.4) peruttiin. Keväällä keskeytyneitä kursseja jatkettiin syksyllä ja ylimääräinen laivuritutkinto pidettiin 25.9. Tutkintoon osallistui 11 henkilöä, aina Imatraa ja Loviisaa myöden. Saaristomerenkulun tutkintoja tehtiin neljä kpl ja Rannikkotutkintoja kahdeksan kpl. Kaikki tutkinnot menivät läpi, keskiarvon ollessa hieno 26p. Rannikkotutkinnon suorittaneista täyden 30 p suorituksen teki Samuel Lautiainen, muut Rannikkolaivuriarvon saavuttaneet Kipparit olivat; Petteri Akkanen, Harri Lehtonen, Hannu Purtilo, Aki Rossi ja Pekka Salokoski. Saaristolaivurin arvon sai Sami Hilliaho. Edellä mainitut kutsutaan noutamaan Diplominsa syykokoukseen.

EVÄÄN 2021 TOIMINTAA

KEVÄÄN TOIMINTA RIIPPUU EPIDEMIA TILANTEESTA. MITÄÄN SITOVIA VARAUKSIA EI TEHDÄ JA ON MAHDOLLISTA, ETTÄ TILANTEEN PAHETESSA KOULUTUS SUORITETAAN ETÄOPETUKSENA.

VENEMESSUT la 13.02.2021.   

Mikäli messut järjestetään, hallitus tarkkailee tilannetta ja tekee päätöksen tammikuussa

KEVÄÄN / KESÄN MATKA SUUNNITELMIA                                                               

Suunniteltu matkaa Saarenmaalle toukokuulle. Matka omalla bussilla, majoitus Kuresaaressa, jossa kiertoajelu mm. Sõrven majakalle ja Mikhlin tilamuseolle.

Sami Nisula
Mikko Toivonen

KURSSEJA / KOULUTUSTA

UUSIA OPETTAJIA

Avomerilaivurit Sami Nisula (ylä kuva) ja Mikko Toivonen (ala kuva) aloittavat uusina opettajina vuoden alusta, pitäen saaristo- ja rannikkokursseja. He ovat syksyn 2020 aikana osallistuneet seuran omaan sekä Navigaatioliiton auktorisoivaan opettajakoulutukseen.

RANNIKKOMERENKULUN KURSSI / Kouvola Opisto Salpausselänkatu 38. Ma 18.00-20.15. Opettajana Sami Nisula 18.1.2021 – 6.4.2021 36 oppituntia. Kurssimaksu 46,00€. Tavoitteena vapaa-ajan veneilyn teoriatietojen hallinta rannikolla ja merialueilla. Tutkinto järjestetään 16.4.2021 klo 18.00-22.00. Kouvolan opisto: Salpausselänkatu 38.

Netti-ilmoittautuminen: http://www.opistopalvelut.fi/kouvola/ . Ilmoittautuminen kursseille alkaa 04.01. klo 10.

SAARISTOMERENKULUN KURSSI / Kouvola Opisto Salpausselänkatu 38. Ti 18.00-20.15. Opettajana Mikko Toivonen 19.1.2021 – 6.4.2021 36 oppituntia. Kurssimaksu 46,00€. Tavoitteena vapaa-ajan veneilyn teoriatietojen hallinta rannikolla ja merialueilla. Tutkinto järjestetään 16.4.2021 klo 18.00-22.00. Kouvolan opisto: Salpausselänkatu 38.

Netti-ilmoittautuminen: http://www.opistopalvelut.fi/kouvola/ . Ilmoittautuminen kursseille alkaa 04.01. klo 10.

KÄYTÄNNÖN VENEILY / Kouvola Opisto Salpausselänkatu 38. Ke 18.00-20.15 Ari Vainio 10.3.2021 –7.4.2021 15 oppituntia. Kurssimaksu 26€. Veneen varustus, käsittely ja huolto. Navigointi ja hyvät merimiestavat. Ongelmatilanteet ja ympäristönsuojelu. Käytännön harjoituksia.

Mahdollisuus vesillä tapahtuvaan käytännöntutkintoon toukokuussa, siitä erillinen maksu.

CEVNI KURSSI HUHTIKUUSSA ( EUROOPAN SISÄVESISÄÄNNÖSTÖ ) KOUVOLASSA

Euroopan sisävesisäännöstö, Navigaatioliiton kurssiohjelman mukaisesti. Sisältää tutkinnon, joka on pakollinen haettaessa huviveneen kuljettajan kirjaa Euroopan sisävesi kelpuutuksella. Tarkempi ajankohta myöhemmin.

TAPAHTUMAT, ESKAADERIT JA KOKOONTUMISET

22.5. Veneily ja varustepäivä Kouvolan kotisatamassa Hirvelässä. Markkina meininkiä, yhteistyössä Kuusankosken Veneilyseuran ja JPY Kouvolan pelastusaseman kanssa. Ohjelmasta tarkemmin kevätpuolella

10-13.6 Eskaaderi Hirvelästä Padasjoelle. Seuroista riippumaton ja kaikille avoin. Tästäkin tarkemmin keväällä

3.7 Saimaan kokoontuminen ja eskaaderi 4-10.7 järjestetään. Ehdotuksia suunnista ja kohteista otetaan vastaan.

KOUVOLAN SATAMIEN VARAUS VENEILYKAUDELLE 2021

Hirvelän ja Virtakiven venepaikat varataan Kaupungin sähköisen asiointipalvelun kautta. https://kartta.kouvola.fi/ePermit/fi/Reservation Varauksen avautumisesta ilmoittaan vuoden 2021 alkupuolella. 

Satamien rakentamiseen on saatu merkittävä summa EU-tukia, joiden ehto on, että paikat ovat tasapuolisesti kaikkien varattavissa. Tämän takia kaikki ovat ”samalla viivalla” joka kauden alussa. Käytäntö jatkuu vuoteen 2025.

Veneilypiirit pyrkivät vaikuttamaan pysyvämmän ratkaisun puolesta.

Eipä muuta tällä erää, näkyillään! Lisää tulevista tapahtumista seuraavassa jäsenkirjeessä helmikuussa.

Hallitus

Jätä kommentti