JÄSENKIRJE 3 2022 ja KUTSU YLIMÄÄRÄISEEN KOKOUKSEEN 2/2022 4.6. 10:00

Runsaslumisen talven jälkeen on ollut pitkä kolea kevät, eikä veneily ole vielä päässyt kunnolla käyntiin. Venemessutkin peruttiin taas koronan takia. Korona-epidemia on osaltaan estänyt toimintaa, mutta pääosin suunnitelmat toteutuivat. Kevätkokous 15.4. saatiin pidettyä ja mukana oli ilahduttavan monta jäsentä. Yhdistyminen Kuusankosken Veneilyseuran kanssa on onnistunut hyvin, jäsenmäärä on kasvanut ja toimintaan on saatu aktiivista väkeä.

Laivurikoulutus palasi Kouvolan Kansalaisopistolle, mikä helpotti kurssien toteutusta.

KEVÄÄLLÄ TAPAHTUNUTTA

LAIVURITUTKINNOT 22.4. yhteensä 13 tenttijää, kaikki tentit lähtivät hyväksyttyinä eteenpäin.

Avomerilaivurikurssi              7/7

Rannikkolaivuritutkinnot      4/4

Saaristolaivuritutkinnot       2/2

TULEVAT TAPAHTUMAT, ESKAADERIT JA KOKOONTUMISET

26-29.5. Kipparien perinteinen kevätmatka Saarenmaalle.

04.6. kello 10.00 Ylimääräinen kokous, Lipunnosto ja katsastus Kouvolan kotisatamassa Hirvelässä. Kokouksen aiheena toiminnantarkastajan lausunnon hyväksyminen ja Vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2021 hallinnosta ja tileistä vastuullisille. Tilinpäätös hyväksyttiin kevätkokouksessa.

07.6. klo 17:00 diplomien jako Hirvelässä

11.6. katsastus Partakoskella.

Tarkemmat tiedot katsastuksesta katsastuspäälliköltä: Ari Koskinen

Matkapuhelin: 0400 920 388
Sähköposti: bobby.koskinen@gmail.com

17-19.6 Eskaaderi Hirvelästä Pyhäjärvelle. Seuroista riippumaton ja kaikille avoin. Ajankohta voi muuttua.

2.7. Saimaan kokoontuminen ja eskaaderi 3-10.7.

Tarkemmat tiedot eskaadereista tulevat myöhemmin sähköpostilla ja nettisivuille.

Iitin Kirkonkylän satama Kuoppaniemi
Kipparien lattiapartio sai lattiat valmiiksi       Kuvat Ari Vainio

Lisää tulevista tapahtumista seuraavassa jäsenkirjeessä ja kotisivuilla. Muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi minulle: juhtunen@gmail.com, niin pysyt ajan tasalla tulevista tapahtumista.

Eipä muuta tällä erää, näkyillään!

Hallitus

Etsimme ensi vuodeksi jäsensihteeriä, taloudenhoitajaa ja toiminnantarkastajaa. Jos sinulla on intoa ja kiinnostusta, ota yhteyttä. Tehtäviin saa kyllä tarvittavan opastuksen.

Jätä kommentti